.

Kyberturvaa päästä päähän – riskienhallinnasta kriisinhallintaan

Tapahtuman puheenvuorojen tallenteet ovat katseltavissa ostamalla Jälkitallenteet -paketin! Paketti sisältää myös esitysmateriaalit, siltä osin kun puhujat ovat sallineet niiden julkaisun. Materiaaliarkiston käytölle ei ole aikarajaa.

***

Kyberturvallisuus koskee ihan kaikkia organisaatioita. Aikaisemmin on saatettu keskittyä teknisempiin uhkakuviin (tietojärjestelmien ja laitteistojen suojaamiseen), nykyisin asiaa lähestytään holistisemmin. Lisäksi erilaisten vaatimusten määrä kasvaa (kuten ISO 27001, KATAKRI ja GDPR). Selvitäksesi äärellisellä työmäärällä, asiaa on lähestyttävä systemaattisesti. Sinun on ymmärrettävä ensin oman organisaation lähtökohdat, tarpeet ja riskit ennen kuin siirrytään keinoihin. Unohtamatta uhkakuvia, joita voi tulla sekä ulkoa että sisältä.

Digitaalisessa maailmassa henkilön identiteetin säilyminen turvassa on yhä tärkeämpää, niinpä osa sääntelystä on tehty nimenomaan yksityishenkilön henkilötietojen suojaamiseksi. Uhat ovat todellisuutta, erilaiset hyökkäykset ja niiden seuraukset nousevat uutisiin tämän tästä. Mitä pitäisi tehdä, kun riskit toteutuvat ja tietoja vuotaa? Entä jos kaikkea tekemistä ei ehdi saattaa korkeimmalle tietoturvan tasolle, olisiko mahdollista priorisoida tekemistä?

Tapahtuman puhujat antavat esityksissään kokonaiskuvan siitä, missä tällä hetkellä mennään. Tutustut kunkin osa-alueen parhaisiin käytäntöihin ja saat eväät siihen, miten parhaiten edistät kyberturvallisuutta omassa organisaatiossasi.

 

Expert -seminaari on uusi tapahtumakonsepti, joka yhdistää valmennuksen ja tapahtuman yhden päivän tehopaketiksi. Tapahtuma toteutetaan hybridi -mallilla, jossa tapahtumaan myydään pieni määrä lippuja paikan päälle ja lisäksi online -lippuja. Valitse lippupaketeista Verkossa - tai Tapahtumapaikalla -paketti, voit vaihtaa halutessasi pakettia myöhemmin. Ilmoitathan muutoksesta viimeistään 10 päivää ennen tapahtumaa osoitteeseen info@oppia.fi.

Puhujat

Anna Aaltonen

Senior Enterprise Architect

Coala

Anu Ylä-Pietilä

Senior Consultant

Coala Oy

Eetu Niemi

Senior Consultant

Coala

Timo Kiravuo

Cyber Security Consultant PhD

Consultor Finland Oy

Harri Kreus

Senior Management Consultant

Profit Consulting Oy

Olli-Pekka Soini

Lead Auditor

Nixu Certification Oy

Olli-Pekka Paljakka

Solution Development Lead

Onrego Oy

Ohjelma

17.3.2021

08:00
09:00
10:00
11:00
12:00
13:00
14:00
Track 1
08:30 - 09:00
Tervetuloa tapahtumaan! Kirjautuminen Event Appiin (app.oppia.fi)
09:00 - 09:10
Tapahtumapäivän avaus ja johdanto päivään
09:10 - 10:00
Organisaation kokonaiskuva kyberturvallisuuden perustana
Senior Consultant
Eetu Niemi
Coala
10:00 - 10:15
Tauko
10:15 - 11:05
Mikä voi mennä pieleen kyberturvassa?
Cyber Security Consultant PhD
Timo Kiravuo
Consultor Finland Oy
11:05 - 11:50
Lounastauko
11:50 - 12:40
Teknologiasta apua tietoturvaan
Solution Development Lead
Olli-Pekka Paljakka
Onrego Oy
12:40 - 12:55
Tauko
12:55 - 13:45
Tietoturvan standardit, koskeeko se meitäkin?
Lead Auditor
Olli-Pekka Soini
Nixu Certification Oy
13:45 - 14:00
Tauko
14:00 - 14:50
Tulevatko kyberturvallisuusuhat ulkoa vai sisältä? Näkemys nykyajan uhkakuviin
Senior Management Consultant
Harri Kreus
Profit Consulting Oy
14:50 - 15:00
Päivän aiheiden yhteenveto

Osallistuminen

Tapahtuman lipunmyynti on päättynyt.

Jälki-ilmoittautuminen

Kyberturvaa päästä päähän – riskienhallinnasta kriisinhallintaan 17.3.2021 - Jälkitallenteet
195.00
+ alv %
Siirry ostamaan
Peruutusehdot

Kun paikka tapahtumaan on ostettu, on osallistuminen sitova. Ilmoittautuminen laskutetaan tilauksen yhteydessä (maksutavat lasku yritykselle tai luottokortti). Jos estyt itse osallistumasta tapahtumaan, voit luovuttaa paikan kollegallesi. Peruutusehdot koskevat myös sairastapauksia. Muutoksista tilaukseen tulee olla yhteydessä info@oppia.fi tai Elina Halonen p. +358 40 735 9265.

Sijainti

Helsinki Crowne Plaza / Online
Osoite: