Huippunaiset 2021

Oletko sinäkin huippunainen? Johda itsesi menestykseen!

Emme voi aina vaikuttaa siihen kaikkeen, mitä elämä tuo eteen. Vaikka olisi tärkeää olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan, emme tiedä, missä ja milloin. Tämä ammatillisen osaamisen kehittämisen tapahtuma vahvistaa näkemyksiä tulevaisuuden työelämän vaatimuksista sekä avartaa mentaalitaitoja ja itsensä johtamisen elementtejä.

Menestys ei tule sattumalta. Jos nainen jää odottamaan oikeaa hetkeä tehdä työtä, jota rakastaa täysillä ja intohimolla, sitä ei ehkä koskaan tule. On otettava vastuu omasta kehittämisestään. Tätä vastuuta ei voi eikä tulisi sälyttää toiselle. Pahimmassa tapauksessa myöhemmin mietimme, että olisi vain pitänyt uskaltaa. Huippunaiset ammatillisen osaamisen päivässä saat rohkaisua etsiä omaa ammatillista ääntäsi, identiteettiäsi sekä saat työkaluja, kuinka toteuttaa ja vahvistaa omaa osaamistasi. Päivä edistää sitä ammatillista osaamista ja rohkeutta, jonka avulla voimme löytää itsestämme enemmän sisäistä voimaa ja uskallusta.

Osaamisen kehittäminen vahvistaa itsetuntoa. On todettu, että naiset eivät aina markkinoi riittävästi osaamistaan, joka olisi merkityksellistä uralla etenemisen kannalta. Kielteiset asenteet ja ennakkoluulot voivat vaikuttaa mm. siihen, ettei naisilla riitä uskallusta riskinottoon.

Huippunaiset -tapahtuman puhujat edistävät kaikki esimerkillään sitä, että jokaiselle naiselle syntyisi voimaa etsiä ja löytää oma ammatillinen osaaminen ja ääni ja se uskallettaisiin tuoda esiin aitona ja ainutkertaisena.

Tapahtumassa läpikäydään myös tässä ajassa toimivaa johtamisosaamista. Esimiehenä tai – naisena toimiminen on monialainen ammatti. Se sisältää yleensä jonkin erikoisasiantuntemuksen sekä erilaista hallinnollista ja taloudellista osaamista. Todellisen menestyksen ja omassa työssä viihtymisen avain on kuitenkin ihmisten johtamisen taito. Myös oman tahtotilan selvittäminen on tärkeää. Mitä minä haluan oikeasti? Kuinka uskalletaan tunnistaa tosiasiat ja tehdä päätöksiä ja linjauksia.

Tapahtumapäivän ohjelma koostuu viiden huippunaisen puheenvuorosta. Jokainen puheenvuoro toimii alustuksena keskustelulle, joka jatkuu osallistujien kesken pöytäryhmittäin. Tervetuloa mukaan oppimaan ja verkostoitumaan!

Puhujat

Danita Westphal

Project manager

AlfaTV

Cristina Andersson

Tietokirjailija I Yrittäjä I Vaikuttaja I Kehittäjä

_

Katja Pasanen

Mental Training Coach I Ice Hockey Coach

_

Johanna Oras

Kuvataiteilija

_

Ann Wahlroos-Jaakkola

Board Professional

_

Jaana Villanen

Arvostrategi I Palvelu-ja liiketoimintavalmentaja

Prorigin Oy

Anna-Helena Saariaho

Hyvinvointivalmentaja I Kouluttaja

---

Ohjelma

8.3.2021

08:00
09:00
10:00
11:00
12:00
13:00
14:00
15:00
16:00
Track1
08:00 - 09:00
Tervetuloa! Tapahtumapassien jako ja aamupala
09:00 - 09:30
Avaus ja johdanto päivään
Project manager
Danita Westphal
AlfaTV
Arvostrategi I Palvelu-ja liiketoimintavalmentaja
Jaana Villanen
Prorigin Oy
09:30 - 10:30
Näillä mennään! Kvantteja, robotteja ja keinoälyjä. Miten käännän oudot ja uudet asiat menestykseksi.
Tietokirjailija I Yrittäjä I Vaikuttaja I Kehittäjä
Cristina Andersson
_
10:30 - 10:45
Kahvitauko
10:45 - 11:45
Johda itseäsi kohti sitä, mikä on sinulle tärkeää
Mental Training Coach I Ice Hockey Coach
Katja Pasanen
_
11:45 - 12:30
Lounas
12:30 - 13:30
Luovuuden voima - Miten hyödynnät luovuutta omassa työssäsi ja teet siitä voimavaran
Kuvataiteilija
Johanna Oras
_
13:30 - 13:45
Kahvitauko
13:45 - 14:45
Johtajaksi ei tulla sattumalta
Board Professional
Ann Wahlroos-Jaakkola
_
14:45 - 15:00
Kahvitauko
15:00 - 16:00
Kun voin hyvin, hehkun sisäisesti
Hyvinvointivalmentaja I Kouluttaja
Anna-Helena Saariaho
---
16:00 - 16:15
Tapahtumapäivän yhteenveto

Osallistuminen

Tapahtuman lipunmyynti on päättynyt.

Sijainti

Messukeskus, Siipi
Osoite:
Messuaukio 1, Helsinki