-

Datalukutaidolla menestykseen

Tajutaanko teillä dataa? Tehokas liiketoimintastrategia edellyttää yhtenäistä datakulttuuria. Tule Expert-seminaariimme oppimaan, miten voit edistää työntekijöiden datalukutaitoa ja parantaa tietoon pohjautuvaa päätöksentekoa.

Datalukutaito on nykyajan työntekijän tärkeimpiä taitoja 

Datan määrä on kasvanut eksponentiaalisesti, ja samalla teknologian kehittyminen on mahdollistanut sen hyödyntämisen ihan uusilla tavoilla. Datalukutaito on kykyä tunnistaa olemassa oleva datasisältö ja ymmärtää, miten sitä voi hyödyntää liiketoiminnassa ja mitä rajoitteita datalla on.

Tulevaisuuden organisaatiossa päätöksenteon tulee perustua olemassa olevaan dataan, jolloin tiedon ajantasaisuus ja johdonmukaisuus on tärkeää. Heikkolaatuinen data voi johtaa virheelliseen raportointiin ja analyyseihin, ja sitä kautta myös vääriin liiketoimintapäätöksiin. Miten työntekijä tunnistaa oman roolinsa ja vastuunsa datan luojana ja ylläpitäjänä?

Miten kehität menestyksekästä datakulttuuria?

Datahankkeet ja tiedon tehokas hyödyntäminen edellyttävät eri yksiköiden väistä yhteistyötä ja kommunikointia. Parhaassa tilanteessa kehittäminen sekä datan laadun ylläpitäminen tapahtuu keskitetysti koko yrityksessä. Tavoitteena on luoda hyvin hallittua datapääomaa, jota voidaan jaella liiketoiminnan erilaisiin tarpeisiin, kuten esimerkiksi digitaalisten palvelujen toteuttamiseen, markkinointikäyttöön tai raportointiin. Tätä kaikkea kutsutaan datakulttuuriksi.

Miten datalukutaitoa ja datan hallintaa voi kehittää henkilöstöä innostavasti?
Miten yrityksessä päästään datan olemassaolosta siihen, että dataa käytetään työkaluna liiketoiminnan kehittämisessä?

Tästä Expert-seminaarista saat ideoita ja opit parhaita käytäntöjä, miten datalukutaitoa ja datakulttuuria kannattaa organisaatiossa kehittää. Tapahtuma sopii esimerkiksi tiiminvetäjille, johdolle, asiakashallinnasta ja markkinoinnista vastaaville sekä muille asiantuntijatyötä tekeville!

Tutustu seminaariohjelmaan alta ja varaa paikkasi!

Yhden lipun hinta 390 euroa (+ alv)

Tapahtumaan on saatavilla myös UNLIMITED Yrityspaketti 1590 euroa (+ alv).
Lippupaketti sisältää rajoittamattoman määrän Online -lippuja kyseiseen tapahtumaan. Yrityksen henkilöstö tunnistetaan verkkokaupassa sähköpostista kirjautumisen yhteydessä.

Expert-seminaareissamme syvennät osaamistasi liiketoiminnan kehittämisen ajankohtaisista aiheista. Tehokas paketti yhdistää valmennuksen ja tapahtuman, ja päivän aikana asiantuntijoiden koulutukselliset puheenvuorot tarjoavat käytännön työkaluja ja näkökulmia valittuun aiheeseen. Voit heti alkaa soveltaa oppimaasi yrityksen arjessa! Expert-seminaarit toteutetaan virtuaalisena livestriiminä ja puheenvuorojen tallenteet ovat jälkikäteen osallistujien käytössä.

Osta liput tästä

Puhujat

Marko Antila

Sales Director

Marko Antila

Solteq Oyj

Minna Kärhä

Data Strategist

Minna Kärhä

Kaito Insight Oy

Hanna Pakka

Lead Knowledge Management Advisor

Hanna Pakka

Aureolis

Roosa Säntti

Head of Insights & Data

Roosa Säntti

Capgemini

Juha Teljo

Vice President, EMEA Solution engineering

Juha Teljo

Salesforce

Ohjelma 16.11.2021

08:30 - 09:00

Tervetuloa tapahtumaan! Kirjautuminen Event Appiin

09:00 - 09:10

Avaus ja johdanto päivään

09:10 - 10:00

Datalukutaidon ABC

Lead Knowledge Management Advisor
Hanna Pakka
Aureolis
10:00 - 10:15

Tauko

10:15 - 11:05

Yrityksen datavarantojen hyödyntäminen strategisena kyvykkyytenä

Data Strategist
Minna Kärhä
Kaito Insight Oy
11:05 - 11:50

Lounastauko

11:50 - 12:40

Datahankkeen seitsemän kuolemansyntiä

Sales Director
Marko Antila
Solteq Oyj
12:40 - 12:55

Tauko

12:55 - 13:45

Datan hyödyntäminen on kulttuuri, ei projekti!

Vice President, EMEA Solution engineering
Juha Teljo
Salesforce
13:45 - 14:00

Tauko

14:00 - 14:50

Datamestarit ja ekosysteemien mahdollisuudet

Head of Insights & Data
Roosa Säntti
Capgemini
14:50 - 15:00

Päivän aiheiden yhteenveto

Tapahtumajärjestäjä pidättää oikeuden muutoksiin.

Hinnat

VERKOSSA - Datalukutaidolla menestykseen

390.00 €
+alv. 24%

Osta heti

VERKOSSA - UNLIMITED Yrityspaketti - Datalukutaidolla menestykseen

1590.00 €
+alv. 24%

Osta heti

Kun paikka tapahtumaan on ostettu, on osallistuminen sitova. Ilmoittautuminen laskutetaan tilauksen yhteydessä (maksutavat lasku yritykselle tai luottokortti). Jos estyt itse osallistumasta tapahtumaan, voit luovuttaa paikan kollegallesi. Peruutusehdot koskevat myös sairastapauksia. Muutoksista tilaukseen tulee olla yhteydessä info@oppia.fi tai Hanne Leinonen p. +358 45 359 9999.