Agile19 – Ketterä liiketoiminta

Agile19 pähkinänkuoressa

Agile19 on Suomen merkittävin ketterän kehittämisen ammattilaistapahtuma, joka on suunnattu johdolle, organisaatioiden kehittäjille sekä liiketoiminnan edustajille. Tapahtumassa kuullaan useita case esityksiä ja tapahtuma on vahvasti vuorovaikutteinen. Tapahtuma kokoaa vuosittain yhteen noin 100-150 ketterästä kehittämisestä kiinnostunutta henkilöä. Tämän vuoden tapahtuman teemana on Ketterä liiketoiminta.

Ketterä liiketoiminta

Organisaation siirtyminen ketterään toimintamalliin ei suju aina ketterästi. Mistä muutos kohti ketteryyttä kannattaa aloittaa? Kuinka muutos ketteräksi tapahtuu? Miten hallita sekä vanhojen että uusien menetelmien yhdistelmä samassa organisaatiossa? Mitä ketterät toimintamallit vaativat onnistuakseen – ajattelun, osaamisen, sopimusten ja organisaatiokulttuurin näkökulmasta?

Matkalla ketteryyteen menestyksen kannalta keskeistä on johdon tapa ohjata organisaatiota muutoksessa. Muutoksen edistymistä tulee seurata sekä tukea, onkin tärkeää, että johdolla on myös sopivat työkalut tähän toimintaan. Siirryttäessä ketterään toimintatapaan aiemmista toimintamalleista tulee päästää irti ja vastuuta tulee jakaa tiimitasolle saakka. Muutos lähtee kuitenkin aina yksilöstä, ketteryydessä pientenkin onnistumisten huomioiminen ja tunneäly tehostavat edistymistä. 
 
Agile19-tapahtuman näkökulmat ovat:

• Innovointi osana ketterää toimintamallia
• Tehokas ketterien menetelmien jalkautus ja käyttö
• Ketterät sopimukset ja niiden haasteet
• Ketteryys johdon näkökulmasta ja vaikutus ihmisten johtamiseen

Kenelle?

• Organisaation johto ja päättäjät
• Keskijohto, kehitysjohtaja ja päällikkö
• Liiketoiminnan edustajat, liiketoimintayksikön vetäjät
• Osaamisen kehittäjät
• Product Management, Portfolio Management, Product Owner

Osallistuminen ja hinnat: 

• 1 osallistuminen: 490e + alv24% /henkilö

Osallistuminen sisältää ohjelman ja tapahtumamateriaalin lisäksi myös ohjelmaan merkityt tarjoilut.

Lisätiedot tapahtumasta: Katri Heikkinen, katri.heikkinen@wakaru.fi

Tule kokoamaan itsellesi parhaat opit ja kopit ketterästä toiminnasta sekä varmistamaan, että organisaationne on menossa oikeaan suuntaan.

Puhujat

Outi Jousi

Counsel asianajaja

Hannes Snellman Advokatbyrå

Juha Rossi

Director Agile Consulting

CGI Suomi Oy

Markku Myllylahti

VP Business & Design

CGI Suomi Oy

Juha Roine

Head of Existing Business

Nordea Henkivakuutus Suomi Oy

Jarmo Rautiainen

Software Lead

Suunto Oy

Panu Kuhlberg

Urheilijoiden mentaalivalmentaja

Light On Gravity

Anne Karppinen

Kehityspäällikkö

YIT Oyj

Ohjelma

10.4.2019

08:00
09:00
10:00
11:00
12:00
13:00
14:00
15:00
16:00
17:00
08:00 - 09:00
Ilmoittautuminen ja aamukahvi
09:00 - 09:15
Ratkaisuja ketteryyden haasteisiin (Post-IT seinä)
09:15 - 10:00
Ihmisten johtaminen - Miten saada muutosta aikaiseksi kohti ketteryyttä?
Urheilijoiden mentaalivalmentaja
Panu Kuhlberg
Light On Gravity
10:00 - 10:30
Kahvitauko
10:30 - 11:05
Palvelumuotoilun hyödyntäminen ketterässä innovoinnissa
Director Agile Consulting
Juha Rossi
CGI Suomi Oy
VP Business & Design
Markku Myllylahti
CGI Suomi Oy
11:10 - 11:45
Agile-sopimukset - Lessons Learned
Counsel asianajaja
Outi Jousi
Hannes Snellman Advokatbyrå
11:45 - 12:45
Lounas
12:45 - 13:45
Case Nordea Life: Portfolio-tason ideasta arvoksi
Head of Existing Business
Juha Roine
Nordea Henkivakuutus Suomi Oy
13:45 - 14:15
Kahvitauko
14:15 - 15:15
Case YIT: Ketterän kehityksen seuranta ja mittarit
Kehityspäällikkö
Anne Karppinen
YIT Oyj
15:15 - 15:45
Kahvitauko
15:45 - 16:45
Case Suunto: Onnistunut matka ketteryyteen
Software Lead
Jarmo Rautiainen
Suunto Oy
16:45 - 17:00
Tapahtuman päätös
17:00 - 18:00
Viiniä ja verkostoitumista

Osallistuminen

Tapahtuman lipunmyynti on päättynyt.

Sijainti

Scandic Park Helsinki
Osoite:
Mannerheimintie 46, Helsinki