6 avainta tehokkaaseen ajankäyttöön

Kuvaus

Järkevää tekemistä, ei uupumista

Tehokas ajankäyttö ja kyky organisoida tehtäviä ovat avainasemassa, kun tavoitellaan hyviä tuloksia ja työssä viihtyvyyttä.

Aikaa ei voi hallita, mutta omaa ajankäyttöä voi ja kannattaa hallita. Sillä, miten tehokkaasti ja järkevästi aikansa käyttää, on suuri merkitys tuottavuuteen ja työssä viihtyvyyteen.

Tehokas ajankäyttö ei ole sitä että tehdään enemmän, vaan tehdään järkevämmin – tehdään asioita tietoisesti.

Koulutus avasi meidän silmät, saimme konkreettisia ohjeita oman ajankäytön hallintaan. Opituilla menetelmillä saimme selätettyä erilaisia aikasyöppöjä työpaikalla ja tehostettua toimintaamme.

— Niina Saariniemi, Toimitusjohtaja, Aton Oy

Koulutuksen rakenne on seuraava

  1. LAPA-menetelmä: LAPA-menetelmän avulla varmistat, että kaikki tehtävät tulevat tehdyiksi ajallaan eikä mikään tehtävä unohdu.
  2. Viisi askelta tehokkaaseen kokoukseen: Turhat, liian pitkät ja tehottomasti vedetyt kokoukset syövät tehokkuutta, heikentävät työmotivaatiota ja tulevat kalliiksi yrityksille.
  3. Vältä keskittymisen sudenkuopat: Opitaan välttämään ajanhallinnan myyttejä, joiden luullaan parantavan keskittymistä, vaikka todellisuudessa ne vaikeuttavat keskittymistä, syövät tehokkuutta ja aiheuttavat stressiä.
  4. Eroon viivyttelystä: Viivyttely on yksi suurimpia tuottavuuden ongelmia ja stressin aiheuttajia. Käydään läpi kolmen askeleen prosessi, jonka avulla opitaan eroon viivyttelystä.
  5. Rutiinit työpäivän avuksi: Käyttämällä rutiineja apuna työpäivän aikana saadaan työpäivistä paljon tehokkaampia ja samalla vapautuu paljon energiaa.
  6. Varmista riittävä energiataso: Parhaimmatkin menetelmät ja rutiinit menevät käytännössä hukkaan, jos energiataso on alhaalla ja puhti poissa. Käydään läpi keinot korkean energiatason varmistamiseksi.

Palautetta koulutuksen käyneiltä

  • "Minusta koulutus oli niin loistava, että koulutusmateriaalin voisi jakaa koko talolle"
  • "Kouluttaja oli erinomainen"
  • "Konkreettinen, vaikutti toimintatapaan"
  • "Oli hyvä koulutus, antoi ajattelemisen aihetta :) Kannatan myös sitä sähköpostikoulutusta, siitä olisi varmasti hyötyä toimistotyötä tekeville"
  • "Selkeä kokonaisuus, oli hyvällä tavalla panostettu esitykseen"
  • "Hyvä esitys ja selkeät käytännöt"

Avainnippu osallistujille

Jokainen osallistuja saa koulutuksesta Avainnipun eli 6 sivua sisältävän tiedoston, jossa kerrataan jokaisen ongelman ratkaisu. Näin osallistujien ei tarvitse muistaa ulkoa, mistä on puhuttu pari tuntia. Ja he pääsevät välittömästi omalla työpisteellään soveltamaan koulutuksessa oppimiaan menetelmiä.

 

Järjestäjä