Tilastollisen prosessinohjauksen (SPC) perusteet

Kesto: 1.0 pv
Kurssia ei ole tällä hetkellä aikataulutettu. Ota yhteyttä ja sovi asiakaskohtainen koulutus.

Tuotekuvaus

Sisältö
SPC on aivan yhtä oleellinen konsepti palvelutuotannossa kuin perinteisessä tuotannossa. SPC on enemmän kuin yksittäisten asioiden seuraamista. SPC -konsepti ja työkalut ovat alunperin luotu USAssa, mutta toisen maailman sodan jälkeen japanilaiset lähtivät soveltamaan konseptia menestyksekkäästi. 1990-luvun puolessa välissä konsepti nousi prosessijohtamisen rinnalla suosituksi. Silloin ohjauskortteja käytettiin tuoteominaisuuksiin. Tänä päivänä ohjauskorttien käyttökohteet ovat moninaisemmat. Kortit ovat osana johtamisen työkalupakkia.

SPC:n käytännön työkaluja ovat ohjauskortit. Ohjauskortit auttavat kuvaamaan ja tunnistamaan prosessin vaihtelun sekä ohjaamaan oikeansuuntaisiin toimenpiteisiin. Koulutuksessa tutustutaan yleisimpiin ohjauskortteihin, niiden luomiseen ja käyttämiseen jatkuvan parannuksen toiminnassa. Ohjauskorttien lisäksi koulutuksessa tutustutaan tiedon laadun merkitykseen ja mittatiedon virheen määrittämiseen sekä suorituskykyanalyyseihin.

ISO 9001:2015 ja IATF 16949:2016 -standardit vaativat tilastollista prosessin analyysiä sekä stabiilisuuden ja suorituskyvyn tunnistamista. Tämä koulutus auttaa ymmärtämään, mitä nämä vaatimukset tarkoittavat, ja miksi kyseiset vaatimukset ovat tärkeät.



08:30 Ilmoittautuminen ja kahvi 
09:00 Avaus, esittely ja ohjelma?
09:15 Tilastollisen ajattelun & prosessiajattelun perusteet 
Laatutoiminnan tilastollinen tausta - miten ja miksi 
Vaihtelun merkitys ja ymmärtäminen 
11:30 Ohjauskortit (SPC-kortit) 
12:00 Lounas 
13.00 Ohjauskortin toteutusprosessi 
Taulut ja niiden luominen - kuinka tehdään 
Ohjauskortin laskuharjoitus
14:15 Kahvi
Mittauksen suorituskyky 
Mittausvirhe ja sen merkitys 
Variaabeli GAGE R&R 
15:00 Prosessin suorituskyky 
Suorituskyvyn määritys, Suorituskykyindeksit 
Yhteenveto ja keskustelu
16:00 Tilaisuus päättyy

 

Peruutusehdot
Mikäli ilmoittautuja ei pääse kurssille, voi hänen sijastaan tulla toinen henkilö. Mikäli ilmoittautumisen peruutus tehdään vähemmän kuin kaksi (2) viikkoa ennen kurssin alkua, veloitamme toimisto- ja varauskuluina 50% kurssimaksusta. Mikäli ilmoittautunut jää saapumatta kurssille ilman peruutusilmoitusta, veloitamme koko osallistumismaksun. Kurssimateriaalin toimittamisesta oppilaalle peruuntumistapauksessa veloitamme lisäksi 100 EUR. Peruutusmaksut veloitetaan myös sairastapauksissa.

Oma koulutus tai tapahtuma Oppia.fi:hin?

Ota yhteyttä!