Lean arvovirran (VSM) kuvaus ja kehittäminen

Tarjouspyyntö asiakaskohtaisesta toteutuksesta

Kuvaus

Leanin yhtenä työkaluna arvovirtakuvausta käytetään prosessien nykytilan ongelmien tunnistamisessa, parannuskohteiden priorisoinnissa ja tavoitetilan suunnittelussa.

Arvovirtakuvaus (VSM; Value Stream Mapping) on prosessien mallintamistekniikka, jossa prosessin vaiheiden lisäksi esitetään yhteydet, tapahtumien taajuudet, varastojen määrät ja prosessien ajat. Arvovirran kuvauksilla pyritään ennen kaikkea läpimenoajan lyhentämiseen, virtauksen nopeuttamiseen ja erityyppisten hukkien eliminointiin.

Arvovirtakuvaus tuo kokeneelle prosessien mallintajalle uusien kuvaussymbolien oppimista, prosessin lattiatason tietojen keräämistä  (”Gemba-kävelyt”) ja luovaa prosessien parannusideointia Lean menetelmien pohjalta. Arvovirtakuvauksia hyödynnetään kehityskohteiden priorisointiin, ongelmien tunnistamiseen ja tavoitetilan suunnitteluun.

Koulutuksen tavoitteet ja hyödyt

Osallistujat oppivat arvovirtakuvauksen nykytilan ja tulevaisuustilan perussymbolit ja niiden käytön perusteet harjoittelemalla itselleen tutun prosessin avulla, johon ennakkotehtävänä ovat koonneet tarpeellisia tietoja. Osallistujat saavat hyödyllisiä apulistoja seikoista, joita on syytä ottaa huomioon niin nykytilan kuin tulevaisuuden tilan kuvaamisessa. Osallistujat saavat ”sudenpentujen niksilistan” arvovirtakuvauksen tyypillisiä ongelmatilanteita varten. Osallistujat saavat perehdytyksen Leanin perustekniikoihin, joilla prosessia voidaan parantaa. Koulutuksen lopuksi osallistujat perehdytetään tyypilliseen Lean-arvovirran kehittämissuunnitelmapohjaan, johon parannustoimenpiteet kirjataan.

Kenelle?

Koulutus on suunnattu niin valmistavan kuin palvelutyyppisen toiminnan kehittäjille, esimiehille, prosessin omistajille, auditoijille ja esimiehille Leanin arvovirtakuvausvalmiuksien luomiseksi, vahvistamiseksi ja tuloksekkaan toteuttamisen varmistamiseksi.

Oppimismenetelmät

Koulutus koostuu alustavista luennoista, käytännön esimerkeistä ja organisaatiokohtaisista syventävistä pohdinnoista. Koulutuspäivän aikana käydään vuorovaikutteisia keskusteluja ja tehdään käytäntöön soveltavia omaan prosessiin kohdistuvia harjoitteita. Koulutuksen päätteeksi kouluttaja osoittaa, miten osallistujat voivat jatkaa tästä. Osallistujat saavat runsaan aineiston erilaisia malleja, työkaluja, työpohjia ja välineitä organisaatiokohtaisten arvovirtakuvaushankkeiden toteuttamiseksi.

Kouluttaja

Kouluttajana on DI Jussi Moisio, Qualitas Fennica. Jussi on toiminut laadunvalvontatulosten analysoinnissa yli 12 vuotta, johtamisjärjestelmien sopimuspääarvioijana yli 25 vuotta ja 20 vuotta laatu-, ympäristö-, turvallisuusjärjestelmien kouluttajana ja konsulttina, prosessien mallintamisessa, lean menetelmien kouluttajana ja ongelmanratkaisukouluttajana. Johtamisjärjestelmien ongelmat ovat tulleet tutuiksi yli 1500 sertifiointiauditointipäivien aikana ja satojen koulutusten ja organisaatiokohtaisten toimeksiantojen kuluessa.

Ohjelma

KOULUTUSPÄIVÄN OHJELMA

08:30 Aamukahvit ja ilmoittautuminen

09:00 Päivän avaus

* Esittäytyminen

* Ohjelma ja tavoitteet

Mitä ovat Lean-periaatteet

* Leanin historiaa

* Lean-periaatteet ja filosofia

* Lean-työkaluja arvovirtatyössä

Arvovirtakuvauksen rooli Lean-menetelmien perheessä

Arvovirtakuvauksen perusteet

* Nykytilan kuvaaminen ja symbolit

* Kuvauksen rajaaminen

* Materiaalivirtaus

* Informaatiovirtaus

* Tietolaatikot, "databoxit"

* Henkilöstön osallistaminen

* Vinkkejä ja työkalulistoja nykytilan kuvaamiseen

Soveltavia pohdintoja, kysymyksiä ja keskustelua työkalupohjia soveltaen

12:00 Lounas

12:45 Nykytilakuvauksen analysointi

* Hukkatekijät

* Vaihto- tai asetusajat

* Virtaukseen pyrkiminen

* Tahtiaika ja kuormituksen tasaisuus

* Kanban, FIFO

* Pullonkaulat

* Ennakoiva kunnossapito

* Henkilöstön osallistaminen "Go to gemba" merkitys

* Muistilistoja ja työkaluja arvovirran analysointiin

Soveltavia pohdintoja, kysymyksiä ja keskustelua työkalupohjia soveltaen

14:15 Iltapäiväkahvit

14:30 Tulevaisuuden tilan kuvaaminen

* Asiakkaille ja organisaatioille kriittisen tärkeät seikat kehittämistavoitteiden määrittelyssä

* Kuvaussymboliikka

* Vinkkejä tulevaisuuden tilan kuvaamiseen

* Projektisuunnitelman laatiminen

- Projektisuunnitelmapohja, esimerkkejä

* Erityistilanteiden vinkkejä

- Rinnakkaiset prosessit

- Kuvausvariaatiot

- Kuvaustarkkuus

- Prosessiin ei liity toimittajaa

Soveltavia pohdintoja, kysymyksiä ja keskustelua työkalupohjia soveltaen

Miten jatkaa tästä

* Päivän yhteenveto ja keskustelua

16:00 Koulutuspäivä päättyy

Peruutusehdot

Ilmoittautuminen on sitova. Mikäli ilmoittautuja ei pääse kurssille, voi hänen sijastaan tulla toinen henkilö. Mikäli ilmoittautumisen peruutus tehdään vähemmän kuin 14 päivää ennen kurssin alkua, veloitamme toimisto- ja varauskuluina 50% kurssimaksusta. Mikäli ilmoittautunut jää saapumatta kurssille ilman peruutusilmoitusta, veloitamme koko osallistumismaksun. Kurssimateriaalin toimittamisesta oppilaalle peruuntumistapauksessa veloitamme lisäksi 100 EUR. Peruutusmaksut veloitetaan myös sairastapauksissa.

Järjestäjä