TCP-protokollan toiminnan analyysi

Kesto: 2.0 pv
Valitse päivä
Kurssia ei ole tällä hetkellä aikataulutettu. Ota yhteyttä ja sovi asiakaskohtainen koulutus.

Kuvaus

IP-verkon keskeisin protokolla on eittämättä TCP. TCP-protokolla käytetään yli 90%ssa unicast-yhteyksiä ja näin ollen TCPn toiminta on keskeistä, kun tutkitaan verkosta saatavaa vastetta ja palvelun laadun ”tuntua”.

TCP-protokolla toimii ainoastaan yhteyden päätepisteissä, eli vain vastaanottaja ja lähettäjä voivat määrittää TCP-yhteyden parametrejä eikä esimerkiksi välillä olevilla reitittimillä ole näihin parametreihin minkäänlaisia vaikutusmahdollisuuksia. Niinpä esimerkiksi yhteyden ominaisuuksia (kaistanleveyttä) määritettäessä täytyy pitää huolta siitä, että TCP-parametrisointi on onnistunutta.

TCP-protokollan toiminta on tasapainottelua kahden tulen välissä. Toisaalta protokollan tulee kyetä ottamaan verkosta irti kaikki mahdollinen, mutta toisaalta myös muille verkon käyttäjille tulee taata pääsy verkkoon ja sen resursseihin. Tämänkaltaisten ominaisuuksien toteutus on vaatinut monen erilaisen ruuhkanhallinta mekanisimin toteutuksen TCP-protokollaan. Ruuhkanhallinnan mekanismit on kuvattu RFC 5681ssä. Käyttöjärjestelmissä toteutusten onnistuminen on vaihtelevaa.

Kurssin tavoitteena on oppia ymmärtämään ja analysoimaan TCP-yhteyksiä, TCPn ruuhkanhallinnan mekanismejä ja TCP-yhteyksien kapasiteetin käyttö. Kurssilla opetellaan Wiresharkin käyttöä TCP-yhteyksien analysoinnissa. 

Kurssityyppi: Luentoja ja laboratorioharjoituksia

Kurssikieli: Luennot suomeksi, materiaali suomeksi

Kurssin kohderyhmä: Yritysten ja operaattoreiden verkkojen suunnittelu-, asennus-, sekä hallinta- ja valvontahenkilöstö, joiden tehtäviin kuuluu vianhallinta ja verkon suorituskyvyn valvonta/varmistaminen.

Ohjelma

PäivämääräAloitusaikaPäättymisaika
14.3.20249.0016.00
15.3.20249.0016.00

TCP-yhteyksien perusteet

  • TCPn perustoiminta, yhteydenmuodostus ja –purku.
  • TCP-yhteyden muodostuksessa sovittavat parametrit
  • TCP-yhteysparametrit, yhteyden ominaisuudet ja kapasiteetin käytön keskinäiset yhteydet
  • RTT ja TCP MSS, RTT-työkalut

TCP-ruuhkanhallinta ja RFC 5681

  • Ruuhkanhallinnan perusteet
  • TCP-ruuhkanhallinta: Slow Start
  • TCP-ruuhkanhallinta: Congestion Avoidance
  • TCP-ruuhkanhallinta: Fast retransmit / Fast Recovery

TCP- yhteyksien analysointi

  • Työkalut: Wireshark / tcpdump / Cisco IOS EPC / MS Network Monitor
  • TCP-yhteyksien hahmottaminen, yhteysparametrit
  • Tulosten tulkinta, syiden analysointi (Wireshark-harjoituksia)

TCP-toteutukset ja käyttöjärjestelmät

  • Linux-variantit
  • Microsoft Windows -ympäristöt
  • Muut käyttöjärjestelmät

Peruutusehdot

Ilmoittautuminen on sitova. Mikäli ilmoittautuja ei pääse kurssille, voi hänen sijastaan tulla toinen henkilö. Mikäli ilmoittautumisen peruutus tehdään vähemmän kuin 14 päivää ennen kurssin alkua, veloitamme toimisto- ja varauskuluina 50% kurssimaksusta. Mikäli ilmoittautunut jää saapumatta kurssille ilman peruutusilmoitusta, veloitamme koko osallistumismaksun. Kurssimateriaalin toimittamisesta oppilaalle peruuntumistapauksessa veloitamme lisäksi 100 EUR. Peruutusmaksut veloitetaan myös sairastapauksissa.

Järjestäjä
Mika Ilvesmäki

Elisa Santa Monica Oy
Elisa Santa Monica
Kutomotie 16
Helsinki