Site Reliability Engineering (SRE) Foundation℠-etävalmennus kahdessa osassa

Kesto: 2.0 pv
Valitse päivä
Kurssia ei ole tällä hetkellä aikataulutettu. Ota yhteyttä ja sovi asiakaskohtainen koulutus.

Kuvaus

DevOps-kulttuurin suosion räjähdysmäisesti kasvaessa, Google omaksui oman menetelmänsä kehittää ja hallita sovelluspalveluita. Syntyi Site Reliability Engineerin eli SRE. Tänä päivänä SRE:tä käyttävät Googlen lisäksi muun muassa Amazon, Netflix ja Microsoft.

SRE (Site Reliability Engineering) Foundation℠ -valmennus on johdanto periaatteisiin ja käytäntöihin, joiden avulla organisaatiot voivat skaalata kriittiset palvelut luotettavasti ja taloudellisesti. Valmennus korostaa SRE:n kehitystä ja sen tulevaa suuntaa, ja tarjoaa osallistujille käytäntöjä ja työkaluja, joiden avulla koko organisaatio voidaan sitouttaa toimimaan SRE:n mukaisesti.

Valmennus on kehitetty yhteistyössä SRE-huippuammattilaisten ja SRE:tä hyödyntävien yritysten kanssa. Valmennus nivoo yhteen parhaat käytännöt SRE:n hyödyntämiseksi organisaatiossa.

Kohderyhmä

Valmennus sopii kaikille ammattilaisille, jotka työskentelevät muun muassa palvelujohtamisen tai palvelukehityksen parissa, esimerkiksi seuraavissa rooleissa:

  • CIO
  • Kehittäjä
  • Konsultti
  • DevOps-asiantuntija
  • SCRUM Master
  • Product Owner
  • Ohjelmistosuunnittelija
  • Projektipäällikkö
  • Team Leader

Sisältö

  • SRE:n historia
  • SRE:n ja DevOpsin ja muiden suosittujen kehysten välinen suhde
  • SRE:n taustalla olevat periaatteet
  • Palvelutasotavoitteet (SLO)
  • Palvelutasoindikaattorit (SLI) ja moderni valvontaympäristö
  • Virhebudjetit ja niihin liittyvät virhebudjettipolitiikat
  • Työ ja sen vaikutus organisaation tuottavuuteen
  • Joitakin käytännön vaiheita, jotka voivat auttaa poistamaan ylimääräistä työtä
  • Havaittavuus elementtinä, joka osoittaa palvelun terveyden
  • SRE-työkalut, automaatiotekniikat ja turvallisuuden merkitys
  • Epävakaus – SRE:n lähestymistapa epäonnistumiseen ja vikatestaukseen
  • SRE:n käyttöönoton vaikutukset organisaatiossa

Valmennuksen aikataulu

2 päivää, klo 9–17

Esitietovaatimukset

Ymmärrys ja tietämys yleisistä DevOps-termeistä ja -konsepteista sekä niihin liittyvä työkokemus on suositeltavaa.

Valmennusmateriaali

Valmennusmateriaali on englanninkielinen. Materiaali toimitetaan osallistujille etukäteen PDF-muodossa.

Sertifiointi

Valmennuksen hinta sisältää englanninkielisen online-tentin, jonka suorittamiseen osallistuja voi varata valmennuksen jälkeen itselleen sopivan ajan. Ohjeistus tentin varaamiseen ja tenttimiseen käydään läpi valmennuksessa.

Katso myös

Miten DevOpsia toteutetaan käytännössä?

Ohjelma

PäivämääräAloitusaikaPäättymisaika
4.6.20249.0017.00
11.6.20249.0017.00

Peruutusehdot

Ilmoittautuminen on sitova. Mikäli ilmoittautuja ei pääse kurssille, voi hänen sijastaan tulla toinen henkilö. Mikäli ilmoittautumisen peruutus tehdään vähemmän kuin 14 päivää ennen kurssin alkua, veloitamme toimisto- ja varauskuluina 50% kurssimaksusta. Mikäli ilmoittautunut jää saapumatta kurssille ilman peruutusilmoitusta, veloitamme koko osallistumismaksun. Kurssimateriaalin toimittamisesta oppilaalle peruuntumistapauksessa veloitamme lisäksi 100 EUR. Peruutusmaksut veloitetaan myös sairastapauksissa.

Asiakaskohtainen tarjouspyyntö
Järjestäjä
Lauri Humina
Digijohtaja
Wakaru Oy
Teams
Etävalmennus